The Lightkeeper -arvostelu (PC)

Valoisimmassa maamerkissä pimeimmät unet valaistuvat vähitellen, ja rohkeimmat pelot saavat runollisen muodon painajaismaisia hallusinatorisia ilmiöitä vastaan – häiritseviä kuvia ja ympäristön vihjeitä, kammottavia ennakkoaavistuksia ja ilkeitä ilmestyksiä. Tässä nöyrässä majakassa valon majakka on vain toisenlainen petos; pimeys sen sijaan on paljon suurempi voima, jota ei tarvitse ottaa laskuun. Mutta tasapainossa roikkuu vastuu – velvollisuus valaista jopa heikoimpia varjoja. The Lightkeeper asettaa meidät tänne, tähän rappeutuneeseen pakotetun valaistun kartion, toivoen, että me ratkaisemme majakan salaisuudet ja yhdistämme pisteet. Ketkä olivat täällä ennen? Miksi juuri ne henkilöt, jotka pitivät velvollisuudestaan kiinni, ansaitsivat kuolla? Ja miten me olemme osa sen kehitystä? The Lightkeeper esittää paljon kysymyksiä, mutta samalla se kieltäytyy hivelemästä egomme kokoelmalla vastauksia ilman että se pyytää vaihtokauppaa vastineeksi. Se lähettää meidät tähän alkupisteeseen – majakan juurelle, joka on nähnyt lukuisia kuolemia, ja uuden poikkeavien toimintojen kynnykselle, jotka jotenkin liittyvät sinuun, sota veteraaniin, jonka ainoa tehtävä on huolehtia majakasta sen edeltäjien poissa ollessa. Sen myötä se kutsuu meidät synkän valaistun maamerkin pahojaan tiloihin, ei lämpimällä kutsulla ja mukavalla paikalla rentoutua, vaan pimeydessä riippuvalla kauhun tunteella ja tunnelmalla, jota ei uskaltaisi leikata voiveitsellä. Sieltä se päästää irti varoituksensa: sinun täytyy saada siitä selvää ennen kuin majakka nielee sinut kokonaan.

Valaisevat vastaukset

The Lightkeeper etenee samaan tapaan kuin perinteinen ensimmäisen persoonan psykologinen kauhu, suurin osa kokemuksesta tapahtuen joko epäselvien hallusinaatioidesi onttojen käsien syvyyksissä tai itse majakan synkissä käytävissä. Kuten tavallisessa painajaisessasi, se vaatii sinua kulkemaan varovasti maailmansa varjoisissa nurkissa ja avaamaan sen historiallisten rajojen sisällä piilevät salaisuudet. Kysymys, johon haluat vastata, on suhteellisen yksinkertainen: mitä tapahtui edellisille majakanvartijoille, ja miksi painajainen alkaa toistua kohtalokkaan saapumisesi myötä sen petollisen kynnykselle? The Lightkeeper vetää sinut 1920-luvulle; tarkemmin sanoen sodanveteraanin päätöksen jälkeiseen aikaan jättää menneisyyden kammottavat muistot taakseen ja ryhtyä majakanvartijaksi. Saavuttuaan tälle merenkulun valon majakalle päähenkilö kuitenkin huomaa, että pahantahtoinen uhka on nielemässä edelliset vartijat kokonaan, ja on siksi pyrkimässä tarttumaan kynsillään uuteen kohteeseen – subjektiin, joka jakaa horjumattoman taakan kantaa pelottavia muistoja kuin lyijyankkuria myrskyssä. Ja katso, meillä on tarinan muodolliset perustukset. Peli itse ottaa pari sivua kahdesta erittäin tärkeästä kirjasta, joista ensimmäinen on Layers of Fear ja toinen Graveyard Shift. Yhdessä peli tarttuu edellisen alati muuttuvaan hallusinatoriseen rytmiin ja jälkimmäisen tunnusomaiseen hiilimustaan estetiikkaan ja pulp-tunnelmaan. Ja olen rehellinen kanssasi, se on yhdistelmä, joka toimii ihmeitä, tuplasti niin kiitos useiden monimutkaisten yksityiskohtien ja kiehtovan etenemisen tunteen, jonka DarkPhobia Games on rehellisesti sanottuna pystynyt saavuttamaan useita kertoja aiemmin julkaisuissaan.

Majakka myrskyjen välissä

The Lightkeeper ei niinkään ole antautumisesta interaktiivisten höttöpalasten verkkoon, vaan enemmänkin elokuvamaisen universumin vähittäisen paljastumisen seuraamisesta traumatisoituneen sodanveteraanin linssin läpi. Myönnetään, peli hyödyntää kykyjään studiona luodakseen hyvin öljytyt säikäytykset ja ripottelee tunnusomaisia elementtejään perustuksien päälle auttaakseen luomaan maukkaan tunnelman. Mutta se menee paljon pidemmälle, mikä on jotain, jota en voi olla ihailematta. Äänen ja kuvan puoli ansaitsee tunnustuksen täällä. Vaikka ei yhtä valokuvarealistinen kuin kilpailijansa, sillä on tuo synkkä sävy ja kaiken kattava kiehtovan julma modernin kauhun olemus, jota jalostaa lisää fantastisten taiteellisten kosketusten ja häiritsevien koristeiden aarre, tietenkin DarkPhobian mantran mukaisesti. Vaikka en voi valittaa pelin suhteellisen lyhyen tarinan estetiikasta tai yleisestä tahdista, jään muutaman pikkunikin kanssa. Tekoälyllä on esimerkiksi paljon hampaantumisongelmia, jotka vaativat työstämistä, erityisesti dialogin, esitystavan ja käännöksen osalta. Se ei ole huonoa; on vain, että niin monet pelin erottuvista piirteistä jäävät valitettavasti varjoon joiltakin vältettävissä olevilta virheiltä tekoälyosastolla. Sen myötä on kuin DarkPhobia olisi leikannut muutaman kulman antamalla aktiivisesti kunnon näyttelijälle leveän kaistan halvemman vaihtoehdon hyväksi. Valitettavasti se näkyy myös. Jos tekoäly kuitenkin hajoaisi abyssiin, sinulla olisi erinomainen kauhu, jossa on paljon sydäntä ja sielua.

Lopputulema

DarkPhobia Games on löytänyt kultaa vielä toisella fantastisella elokuvamaisella tarinalla surusta ja ihmeestä, kiitos moitteettomista tarinankerrontakyvyistään ja yleisestä taidostaan luoda kiehtovia maailmoja valaistuille tarjottimille. Kiitos tunnusomaiselle estetiikalleen ja tunnelmalliselle ilmapiirilleen, se pystyy tehokkaasti pitämään pintansa kauhuna, joka ansaitsee asettaa jalustalle – ja se on paikka, jonne rehellisesti uskon sen kuuluvan, vaikka sillä on vielä yksi tai kaksi pientä ongelmaa. Tekoäly, valitettavasti, kantaa täällä suurimman osan puutteista, myönnän. Sen sanottuani, jos voit antaa anteksi yksitoikkoisen dialogin ja heikot käännökset, sinulla pitäisi kaiken reiluuden mukaan olla lähes täydellinen alus, joka sopii DarkPhobian vaakunaan. Se on sääli, todella. Mutta sitten, kukaan ei pidä oikoteistä, ja tekoäly on, ärsyttävästi, yksi oikoteiden ensisijaisista kasvoista. Kaiken edellä mainitun jälkeen, jos nautit DarkPhobia Gamesin muista projekteista, on todennäköistä, että nautit valaisemasta tätä elokuvamaista hallusinatorisen kauhun pyörrettä. Se ei ole pisin peli korttelissa (tunti tai kaksi riittää), mutta se on yksi, joka hyödyntää lyhyttä aikaansa pienellä näytöllä toteuttamalla mahdollisimman monta muistettavaa hetkeä. Jos se on sinulle tarpeeksi kannustin, sinun pitäisi ehdottomasti harkita tarkistamista The Lightkeeperiin seuraavan kerran, kun olet metsästämässä.