YetiParty Arvostelu (PC)

YetiPartyn siirtymä puolittain pureksittujen porkkanojen pureskelusta sekopäisen sian pakoon ei ollut se, mikä yllätti minua; se oli melkein kaikki muu, mitä peliin oli ompelettu. Se olisi pitänyt olla turvallinen ja helppo juttu – halpaa alkoholia, huonoa huumoria ja kyseenalaista vessahuumoria. Mutta se asettelu muuttui nopeasti ja muuttui joksikin aivan toiseksi, ja se ei ollut sitä, mitä odotin näkeväni kaksinkertaisesta kauhu-parodiahybridistä.

Rehellisesti sanottuna, en ollut varma, mitä odottaa pelistä, joka aluksi ilmoitti olevansa “mesterteos”. Ensimmäinen asia, joka ilmestyi yllättäen, ei ollut lupaus siitä, että se tarjoaisi erinomaisen kävely-simulaatioelämysten. Sen sijaan se antoi minulle selkäsaunan ja julisti avoimesti, että se olisi “hullu 60 minuutin lenkki” joukon outojen tapahtumien läpi. Se lupasi olutta, huonoja vitsejä ja satunnaisen määrän degeneroitunutta hölynpölyä, mutta se ei kertonut minulle, että se myös tulisi täyttämään itsensä aarrearkkuun absurdeja ideoita, kuten esimerkiksi ylipainoista sikaa, joka rynnäkköi konttiin raivon vallassa.

YetiParty on monia asioita, mutta se ei ole täysin kauhu-peli. Se on hieman epämiellyttävä peli, mutta ei välttämättä oikeista syistä. Se sisältää hyppyskauhuja ja sen huumorin mausteita, jotka olisin mieluummin hylännyt. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Elämänjuhla

YetiParty luo pohjan yksinkertaiselle, vaikka hyvin nuorekkaalle ajatukselle – asetelma, joka kutsuu sinut, haaksirikkoisen akateemikon, tutkimaan venäläisen kylän sekopäisiä kaupunginosia yrittääkseen puhaltaa höyryä ennen kuin sinä kirjoitat ylpeään yliopistoon. Sen jälkeen peli maustaa tarkoituksesi muutamalla turhalla tehtävällä: osta olutta, löydä leirintäpaikka ja nauti ulkoilmasta ennen illalla. Yksinkertaista, eikö vain?

Syy, miksi YetiParty kutsuu itseään kaksiosaiseksi, on se, että se asettaa ilmapiirin vaarattomalle matkalle, joka sattuu sisältämään joukon geneettisiä etsintä- ja noutotehtäviä, mutta se myös sisältää useita helliä hetkiä ja epätavallisia jännityksiä. Ja sika ei ole ainoa outo asia, joka tunkeutuu tarinaan. En halua paljastaa liikaa, mutta antaa krediitti, missä se on ansaittu, ylipainoiset maatilaeläimet ovat vain yksi monista kurveista, joita YetiParty heittää sinulle. Se on nimessä – voit vain olettaa, että se sisältää paljon enemmän kuin likaa ja lantaa. Se sisältää, vain selventämisen vuoksi.

Muistettava ilta

YetiPartyn 60 minuutin aikana voit tutkia pientä metsäaluetta, jossa on pari sekopäistä paikkaa, keskustella “ystävien” ja muiden eksentristen ihmisten kanssa – tehtävä, joka tulee lastenhuonolla ääninäytteellä ja huonoilla vitseillä – ja suorittaa pieniä, mutta merkityksellisiä tehtäviä, kuten ostaa olutta ja snacksia, ja tietysti paeta henkesi edestä yrittääksesi selviytyä vaarallisesta jahtiin. Tietysti, normaaleja asioita.

Hyvä asia YetiPartyssa on se, että se ei petä sinua ajattelemaan, että kaikki on täydellistä. Sen suunnittelu ei ole täydellistä, eikä hahmotkaan. Useimmat sen varat ovat hieman puuta ja naurettavia. Mutta se ei ole merkityksellistä, koska kun asiat menevät eteenpäin, YetiParty osaa kutsua esiin hyvän pelon. Se ei ole “luurankomainen” hyvä pelko, mutta se osaa luoda ilmapiirin ja antaa sinulle jotain, mitä odottaa. Ja parasta on, että se on ärsyttävästi ennalta arvaamaton, mikä tarkoittaa, että usein vietät enemmän aikaa katselemalla ympärilläsi kuin suoraan eteenpäin.

En sanokaan, että YetiParty pystyy ohittamaan sen kaltaiset pelit, mutta minun on annettava krediitti, missä se on ansaittu, ja juhlistaa sen itsetietoista olemusta sekopäisenä kauhupelienä. Ainakin siinä, missä useimmat kauhupelit yrittävät vakuuttaa ja syöttää käyttäjilleen “vallankumouksellisia” mekaniikkoja, YetiParty valitsee vähemmän käytetyn tien ja lupaa enemmän jankkaavaa ääninäytettä ja kyseenalaista pelivalintaa. Rehellisesti sanottuna, en voi muuta kuin taputtaa sille.

Tuomio

YetiParty sai minut nauramaan, irvistämään toisen puolen häpeästä ja ennen kaikkea karjumaan pelosta – kolme voimakasta tunnetta, jotka muodostavat itsepintaisen hyvän indie-kauhupelin.

Vaikka olen pitkällä tiellä siitä, että voisin pitää YetiPartyta “huomattavasti parempana” kauhupelienä kuin sen kaltaiset pelit, enkä sitä, joka on siunattu perinteisen hyvän ulkonäön ja kaikkien niiden ominaisuuksien kanssa, jotka ovat “perinteisesti” hyvin suunniteltu peli, totuus on, että minä… en puhu liikaa, vaan nautin siitä. Se oli epätavallinen, ja juonen kehittyminen ei ollut aivan ortodoksinen – mutta ne pienet yksityiskohdat – sekopäiset hahmot, kamalat vuorosanat ja yleinen sekopäisyys asetelmaa – olivat hintansa arvoisia.

Jos etsit epätavallista indie-kauhupeliä, joka risteytyy useiden genrejen kanssa, niin YetiParty on sinun valintasi. Se ei muuta mieltäsi siitä, miltä hyvä kauhupeli näyttää, mutta se antaa sinulle jotain, mistä voit kirjoittaa kotiin, kunnes seuraava tilaisuus on täällä.