Gloomy Eyes -arvostelu (PS5, Xbox Series X|S, Nintendo Switch ja PC)

Kun Synkät silmät julkaistiin ensimmäisen kerran lyhytelokuvana vuonna 2019, se tuntui pieneltä, piilotetulta aarteelta. Se oli epätavallinen, hieman outo ja erottui useimmista animaatioprojekteista. Vuonna 2020 tarina palasi VR-kokemuksena. Tuossa versiossa oli vähemmän kyse pelaamisesta ja enemmän istumisesta sen pimeässä maailmassa, nauttien näkymistä ja äänistä kuin interaktiivisessa elokuvassa. Nyt, vuonna 2025, Synkät silmät on vihdoin muuttunut täysimittaiseksi videopeliksi. Tällä kertaa ideasta kasvaa pulmapohjainen seikkailu, jota pelaajat voivat ohjata ja tutkia itse.

Se on iso askel eteenpäin, mutta ei aina sujuvan tuntuinen. Peli on tyylikäs, ja sen kerronta ja visuaalit jättävät pysyvän vaikutuksen. Samaan aikaan se kärsii toistuvista ideoista ja pienistä bugeista. Tämän mielessä pitäen, siirrytään suoraan sen arvosteluun.

Maailma ilman aurinkoa

Lähtökohtana Synkät silmät on sekä outoa että suoraviivaista. Tässä maailmassa aurinko on niin kyllästynyt ihmiskunnan loputtomiin virheisiin, että se yksinkertaisesti kieltäytyy nousemasta uudelleen. Kun päivänvaloa ei ole jäljellä, maa peittyy loputtomaan yöhön, ja kuolleet alkavat ryömiä takaisin haudoistaan. Mutta toisin kuin klassisissa zombitarinoissa, joissa epäkuolleet vaeltavat vapaasti, tässä heitä kohdellaan hylkiöinä. Zombeja metsästetään, julistetaan lainsuojattomiksi ja pakotetaan piiloon, kun taas ihmiset kiristävät otettaan ankarilla järjestelmillä pitääkseen yhteiskunnan rippeet kurissa.

Pelaajat kokevat tämän maailman kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin on Gloomy, nuori zombi, joka ei aivan kuulu muihin lajiinsa. Hän on ulkopuolinen jopa ulkopuolisten keskuudessa, etsien paikkaa pimeydestä. Sitten on Nenah, ihmistyttö, jolla on veriyhteys zombeja sorretun hallinnon johtajaan. Heidän polkunsa väistämättä kohtaavat, ja se, mikä heidän välilleen kasvaa, on kuin kielletty rakkaustarina, vaikka se muistuttaakin enemmän kieroutunutta satua. Huomionarvoista on, että Colin Farrellin tarjoama kerronta antaa tarinalle dramaattisen, lähes satukirjamaisen sävyn.

Tunnelma on vahva, mutta kerronta on liian raskasta. Sen sijaan, että visuaalinen ilme ja miljöö puhuisivat puolestaan, äänitys tuntuu usein siltä, ​​että se selostaa jokaisen teeman. Se ei pilaa pelikokemusta, mutta se kylläkin latistaa osan taiasta. Tarina ei tarjoa samanlaista emotionaalista potkua kuin varsinainen pulmienratkaisu ja hahmojen vaihtaminen. 

Kielletty toveruus

Suurin muutos tässä vuoden 2025 versiossa Synkät silmät että se vihdoin pelaa kuin oikea seikkailupeli sen sijaan, että pelkkää katselua vain tehtäisiin. Seikkailun ytimessä on vaihtaminen kahden hahmon, Gloomyn ja Nenahin, välillä, joilla molemmilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa.

Zombina Gloomy on vahva ja vankkarakenteinen. Hän voi nostaa ja heittää raskaita esineitä, työntää esteitä läpi ja liikkua vapaasti muiden zombien joukossa joutumatta hyökkäyksen kohteeksi. Mutta hänen rajansa ovat aivan yhtä tärkeitä kuin hänen voimansa. Hän ei voi kiivetä tikkaita, hän ei voi hypätä aukkojen yli, ja valon kosketus polttaa hänet välittömästi.

Toisaalta Nenah on päinvastainen. Hän on nopea ja kevytjalkainen, kykenevä hyppäämään, kiipeämään ja olemaan vuorovaikutuksessa valolla toimivien hehkuvien kytkimien kanssa. Hän tuntuu paljon ketterämmältä, mutta myös hauras; zombien lähellä vaeltaminen asettaa hänet vaaraan, joten hän on riippuvainen Gloomysta selviytyäkseen vaikeammista kohtaamisista.

Useimmat pulmat rakentuvat tämän kontrastin ympärille. Pelaajia pyydetään selvittämään, miten heidän kykynsä toimivat yhdessä. Tämä tapahtuu pienin askelin, jotka tuovat molemmat lähemmäksi kunkin vaiheen loppua merkitsevää hohtavaa tulikärpästen ryppää. Parhaat hetket tulevat, kun vaihdat sujuvasti niiden välillä ja ratkaiset kerroksellisia haasteita, jotka tuntuvat nokkelilta menemättä kuitenkaan liian hämmentäviksi.

Itse maailma esitetään kuin pyörivä dioraama. Voit kiertää ympäristöä mielesi mukaan, mikä ei ole vain siisti visuaalinen temppu, vaan se auttaa myös paljastamaan piilotettuja polkuja tai keräilyesineitä. Aluksi tämä järjestelmä tuntuu raikkaalta ja mukaansatempaavalta. Mutta mitä pidempään pelaat, sitä enemmän toistoa alkaa hiipiä mukaan. Jotkut vaiheet venyvät lisäämättä uusia ideoita, ja pienen virheen tekeminen voi tarkoittaa hitaiden ja pitkäveteisten tehtävien toistamista. Kun näin tapahtuu, pelin tahti törmää seinään.

Kauneus pimeässä

Yksi asia Synkät silmät Se, miten se näyttää hyvältä, on oikea ratkaisu. Jokainen taso tuntuu pieneltä mallilta, jonka voisi asettaa hyllylle varjoineen ja hohtavine yksityiskohtineen. Tyyli on synkkä, mutta myös hieman leikkisä, mikä antaa pelille ilmeen, joka tuntuu erilaiselta kuin useimmissa suuren budjetin peleissä. seikkailu pelejäRealismin jahtaamisen sijaan se pyrkii satukirjamaiseen tunnelmaan, ja se tekee siitä erottuvan.

Hahmot sopivat tähän maailmaan täydellisesti. Ne näyttävät ja liikkuvat kuin stop-motion-elokuvan hahmot, melkein kuin ne olisi veistetty puusta tai savesta. Kamera kiertää jokaisen kentän ympärillä aivan kuin kurkistaisit pieneen vitriiniin, mikä lisää tunnetta siitä, että tutkit elävää dioraamaa. Se on yksinkertainen suunnitteluvalinta, mutta se toimii ja saa pelin tuntumaan käsintehdyltä.

Myös musiikki luo tunnelmaa. Suurin osa ääniraidasta käyttää pehmeitä jousia ja pianoa, jotka luovat unenomaisen taustan, joka sopii tunnelmalliseen maailmaan. Yleensä se toimii hyvin, mutta joskus se on liian rauhallinen. Haastavampien pulmien aikana musiikin odotetaan voimistuvan ja lisäävän jännitystä, mutta se pysyy usein hiljaisena, mikä voi saada nämä hetket tuntumaan vähemmän jännittäviltä kuin niiden pitäisi.

Colin Farrellin ääni sitoo kaiken yhteen. Hänen kerrontansa on syvällistä ja väsynyttä, melkein kuin joku kertoisi tarinaa myöhään yöllä. Se lisää tunnelmaa ja auttaa rakentamaan maailmaa. Se ei kuitenkaan aina sulaudu peliin sujuvasti. Joskus se tuntuu enemmänkin ylimääräiseltä tasolta pelin päällä kuin joltain, joka vetää pelaajia syvemmälle peliin.

Karkeat kohdat

Kaikesta kiillotuksestaan ​​huolimatta, Synkät silmät ei ole vapaa turhautumisesta. Suurin syyllinen ovat bugit. Ympäristöihin jumiutuminen tapahtuu useammin kuin pitäisi. Nyt kun tarkistuspisteet ovat kauempana toisistaan, yksi virhe voi tarkoittaa pitkien ja hitaiden sekvenssien uudelleen suorittamista. Se ei ole koskaan hauskaa, varsinkaan seikkailupeli rakennettu tarkoituksellisen tahdistuksen ympärille.

Myös kameraongelmat hiipivät peliin. Koska kentät ovat dioraamamaisia, tärkeät yksityiskohdat tai polut voivat joskus piiloutua kulman vuoksi. Näin ollen kiertäminen ei aina näytä niitä selvästi. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa vaellat ympyrää, ei siksi, että pulma olisi vaikea, vaan siksi, että peli ei näytä tietoja selkeästi.

Vaikka tarina itsessään on tunnelmallinen, se ei aivan lunasta lupaamaansa emotionaalista vaikutusta. Loppu on vahva ja kyllä ​​lunastaa joitakin heikompia kohtia. Siihen mennessä on kuitenkin jo nähty jaksoja, jotka koettelevat kärsivällisyyttä. Nämä puutteet eivät kuitenkaan täysin upota pelikokemusta, mutta ne estävät sitä saavuttamasta selvästi haluamiaan korkeuksia.

Mikä toimii

Synkät silmät loistaa kirkkaimmin, kun näkee, kuinka paljon huolellisuutta sen suunnittelussa on käytetty. Pulmapelit rakentuvat tiimityön ympärille, ja vaihtaminen Gloomyn ja Nenahin välillä tuntuu luonnolliselta. Jokaisella hahmolla on selkeät vahvuudet ja heikkoudet, mikä tekee haasteiden ratkaisemisesta tyydyttävää. Kun vihdoin ohjaat heidät molemmat hohtavien tulikärpästen luo tason lopussa, se tuntuu palkitsevalta ilman, että se olisi turhauttavaa.

Pyörivät dioraamatyyliset lavat ovat toinen kohokohta. Sen sijaan, että ne vain näyttäisivät kauniilta, ne kannustavat tutkimaan ja ajattelemaan eri tavalla. Piilotettujen polkujen tai salaisuuksien löytäminen kääntämällä maailmaa ympäri lisää leikkisää tunnelmaa, joka estää peliä tuntumasta liian lattealta.

Visuaalisesti peli on upea. Tuntuu kuin kävelisi käsintehdyn pienoismallin sisällä, jossa tunnelmalliset varjot ja pehmeä valo antavat kaikelle unenomaisen hehkun. Taidetyyli erottaa sen muista ja tekee siitä ikimuistoisen. Lisäksi musiikki ja kerronta, vaikka ne ovatkin joskus hiljaisia, lisäävät goottilaisen maailman iltasatutunnelmaa. Ennen kaikkea pelillä on sydäntä. Kyse ei ole vain pulmien ratkaisemisesta, vaan ajan viettämisestä oudossa, kauniissa paikassa. Tämä seikkailunhalu tekee... Synkät silmät matkan arvoinen.

Tuomio

Synkät silmät on peli, joka erottuu edukseen tunnelmallaan ja tyylillään. Käsintehdyt dioraamakentät, pehmeä valaistus ja tunnelmallinen taiteellinen suunta saavat pelin tuntumaan kuin astuisi elävään satukirjaan. Gloomyn ja Nenahin vahvuuksien ja heikkouksien ympärille rakennetut pulmat ovat palkitsevia, kun ne sujuvat sujuvasti. Hahmojen välillä vaihtaminen tuntuu luonnolliselta ja lisää vaihtelua jokaiselle tasolle. Pelaajille, jotka nauttivat hitaammasta ja harkitusta pelattavuudesta, nämä hetket voivat olla erittäin tyydyttäviä.

Mutta peli ei aina pidä kiinni tuosta vauhdista. Jotkut pulmat venyvät liian pitkäksi, toistoa alkaa esiintyä, ja pienet bugit voivat keskeyttää pelin kulun. Vaikka tarina on kauniisti kerrottu, vahva kerronta tuntuu usein siltä kuin se selittäisi asioita suoraan sen sijaan, että antaisi tarinan hengittää. Tämän seurauksena tarinan emotionaalinen paino ei aina iske niin voimakkaasti kuin sen pitäisi.

Puutteistaan ​​huolimatta on vaikea olla ihailematta sitä, mitä peli tekee hyvin. Sillä on viehätystä ja ainutlaatuista identiteettiä markkinoilla, jotka ovat täynnä äänekkäämpiä ja näyttävämpiä nimikkeitä. Tunnelmallisten pelien ystäville seikkailu pelejä, Synkät silmät on vaivan arvoinen. Muista vain, että vaikka se loistaa esitystavaltaan, sen toteutus ei aina osu niin kuin pitäisi.